Mr Finnish Edition

Mr Finnish Edition

Mr Finnish Edition

Comments Off on Mr Finnish Edition

Elvis on Niina Ojalan vuonna 2008 Suomessa syntynyt paint-ruuna, joka saapui keväällä 2012 parin kuukauden treenijaksolle tallillemme. Hevosella oli edellisenä talvena maastoiltu ravureitten kanssa, joten heti valmennusjakson alusta lähtien se kantoi ratsastajaa moitteettomasti ja paljon jo nähneenä käyttäytyi erittäin rauhallisesti.

Lännenratsastustreenit alotimme Elviksen kanssa pohkeiden väistämisharjotteilla ja pysähdyksillä. Harjoittelimme myös myötäämistä ja pään alaslaskemista, koska Elvis kulki mielellään pää korkealla. Hämmästyttävintä tässä hevosessa on sen nopea oppimiskyky: Elvis edistyi huimasti näinkin lyhyessä ajassa, vaikka treenikertoja oli vain kolme viikossa. Niina kävi myös itse säännöllisesti ratsastustunneilla kokeilemassa Elviksen edistymistä. Syksyllä 2012 otimme toisen lyhkäisen treenijakson, jolloin työstimme kevään asioiden lisäksi erityisesti laukkatreeniä, koska se tuntui vaikeimmalta Elvikselle. Talvella 2012-2013 treeni jatkui Elviksen omalla tallilla pari kertaa kuukaudessa, ja kesäksi 2013 Elvis saapui taas tallillemme harjoittelemaan.

Syksystä 2013 kevääseen 2014 Elvis oli tallillamme treenissä, ja palasi vielä loppukesäksi 2014 tuttuun porukkaan tarhailemaan. Nykyisin Elvikseltä sujuvat kaikki askellajit ja se osaa mm. laukanvaihtoja. Elvis on erittäin sympaattinen ja kiltti hevonen! Joulukuussa 2015 Elvis palasi jälleen WW-tallille.

Kuvassa Elvis ja Niina Paint-hevosten SM-kisoissa Lahnuksessa 2016. Kuva Martti Luoto.

Back to Top